Olen siis nuori nainen, yli kahdenkymmenen mutta alle kolmenkymmenen. Mielestäni määritelmät 'nuori nainen' menee tähän ikähaarukan väliin. Olen yli 170 senttinen, hieman pyöreähkö mutta mielestäni 'sopivasti'. Mikä tietysti kenellekin on 'sopiva'. Koko pienen ikäni harrastin urheilua, ja se ehkä vielä jotenkin näkyy varressani.
Asun Suomen 12:nneksi suurimmassa kaupungissa, joka on vilkas opiskelijakaupunki (ja nyt innokkaimmat, katsokaa wikipediasta jos haluatte).
Ehkä blogin otsikosta voisi ajatella, että olen maailman suurin miestenvihaaja naisiinmenevä nainen. Näin ei kuitenkaan ole. En ole miestennielijä, enkä sellainen pystyisikään olemaan. Jotenkin vain alkaa tuntua, että olen enemmänkin 'miesten sylkijä'. Olen kuin näkymätön miehille. Harvoin olen saanut kehuja ulkonäöstäni tai minua on tultu iskemään baarissa. Ja joka kerta baarissa tuttua on myös se, että miehet jotenkin 'sivuuttavat' minut kun katselevat potentiaalisia saaliita.
Monta vuotta tähän totuttuani, olen todennut etten edes pidä suomalaisista miehistä. Toisaalta, en kokonaan tiedä mikä minut sai niin ajattelemaan mutta totta se on. En näe itseäni seurustelemassa suomalaisen miehen kanssa.
Toisaalta, miksi sitten edes aloin kirjoittamaan tätä jos en saa huomiota enkä sitä myöskään halua niiltä keneltä en sitä saa?
Ehkä haluan jakaa tuntemuksiani miltä tuntuu tulla 'näkymättömäksi' yhteiskunnassa. Saatan ja varmasti tulen myös lainaamaan muutaman ystäväni tuntemusta tästä samasta tunteesta. Vaikka he haluaisivat suomalaisen miehen, tuntuu että he pystyvät myös näkymättömänä niille, suurelle joukolle ihmisiä (eikö miehiä ole joku n. 47 prosenttia väestöstä? huom. karkea arvio!).
Itseäni en kyllä näkyväksi saa enää muuttumaan.
Olkoon niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti