sunnuntai 29. elokuuta 2010

Pienet on murheet, toisilla suuret

"Mutta kun sinä olet niin itsevarman näköinen. Kuka nyt sellaista uskaltaisi lähestyä?"

Näin kuuli eräs ystäväni eräältä miespuoliselta kaveriltaan. Ei baarissa (tai muuallakaan) sellaista tyttöä uskalleta lähestyä, joka näyttää itsevarmalta. Tai ainakin esittää luulevansa itsevarmaa. Minun tapauksessani täytyy sanoa, että helpostipa läpi menee tällainen esitys. Olen kyllä vahva persoona, sen voin myöntää. Mutta sen sanoisi, että olisin aina 'itsevarma' ja tietoinen asioista niin että 'Eläpäs minulle tulee mitään selittämään!?'.
Miksi tällaista tyttöä ei voisi lähestyä? Eikös jossain lehtiartikkeleissa miehet kerro kuinka 'itsevarmuus on seksikästä'. Noh, sekin taitaa olla suhteellista että MILLAISTA itsevarmuutta.

Voin myöntää sen, etten voi käsittää naisia jotka esittävät hieman 'höppänöitä' (= lue tyhmiä) saadakseen miehiä. Minusta se jotenkin lisää mielikuvaa siitä, että naisia voidaan tämän takia huoletta kutsua tyhmiksi. Ja vielä jos nainen omistaa vaaleat hiukset, legendaarinen lause "No sehän on blondi!" voikin jo kaikua tärykalvoissa. Ei näin.

Miksi vain tietynlaisia naisia lähestytään? Mikä heissä vetää miehiä puoleensa? Femiinisyys, kaunis vaatetus, vahvannäköiset hiukset, leikittelevä silmämeikki?
Mikä saa miehen suuntaamaan askeleensa lähemmäs tuota vastakkaista sukupuolta ja avaamaan sanaisen arkkunsa? Miehet ovat kuitenkin erilaisia, aivan kuin naiset. Erilaisuus viehättää, vai viehättääkö sittenkään? Miksi kaikkien pitäisi näyttää samalta? Miehet tuntuvat uskaltavan lähestyä vain tietynlaisia naisia.

Minusta on aina tuntunut, että olen liian miehekäs sopiakseni Suomen naisväestöön. Myös ajattelutapani on enemmän maskuliininen kuin femiininen. Voisiko tämä paistaa 'niin sanotun' itsevarman kuoreni läpi ettei miehet uskalla lähestyä tästä syystä?

Olkoon niin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti